Masennus on perseestä. Mitään ei jaksa eikä mikään kiinnosta, väsyttää vain ja kaikki tuntuu paskalta. Motivaatiota mihinkään ei ole, ei edes paranemiseen, vaikka toisaalta antaisin vaikka yhden raajoistani jos sillä tästä paranisi.
Yritän siitä huolimatta. Laitan tänään taas sähköpostin mua hoitaneelle psykiatrille ja ilmoitan kuinka huonosti voin ja kuinka mieliala ja kaikki mahdollinen on huonontunut hurjasti siitä kun viimeksi nähtiin. Mulla ei ole mitään terapiaa nyt kun syömishäiriöryhmää ei ole ja olot on sen mukaiset, olen ihan yksin paskan keskellä eikä mistään saa mitään apua.
Huomenna pitäis jaksaa vielä lääkäriinkin muiden asioiden tiimoilta. Sinne ois pitänyt laihtua ja laihduinkin vähän mutta lihoin saman tien takaisin kun elämä meni taas samaksi masennuspaskaksi kuin ennenkin. Vituttaa. Ei jaksaisi. Mutta pakko on, kai.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti