tiistai 28. huhtikuuta 2015

Hervanta

??.?

Ollaan mun kavereiden luona. Taidan jättää kenkien oston siihen että paino on 80 ja pääsen ostamaan ne kotoa halvemmalla. Vvois siitä huolimatta mennä kaupungille katselemaan, uusi urheilupaita olis jees. En oikein tiedä. Enää ei haluta ryypätä, eilen olisi mennyt koko Alko kurkusta alas.

Tein aamulla lyhyen aurinkotervehdyksen ja käytiin poikaystävän kanssa kävelemässä noin 4,5 km lenkki. Kiipeilin Hervannan kivillä ja metsissä. Oli hurjan kivaa.

Huomenna voisi miettiä kaupungilla käymistä, kävelemässä ja pyörimässä, ehkä katselemassa urheiluhommia ja muita. Paastoan aamuun, neljätoista tuntia tulee yhdeksältä. Sitten syön terveellisen aamupalan. Karkkia en enää osta, enkä sipsejä syö. Tavoitteena painon lasku ensi maanantaihin mennessä.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Prokrastinaattori

83,3.
Mä en oikein osaa keskittyä mihinkään ja mun on vaikeaa älytä se. En usko että mulla on mitään asiaan liittyvää häiriötä, vaan että se on ahdistuneisuus- ja perfektionismiasia. En vaan saa tehtyä kun tuntuu ettei asiasta tule kuitenkaan tarpeeksi hyvä, joten työskentelen todella hitaasti. Yritän silti. Teen kyllä niitä hommia. Kirjoitan esseitä, mutta hitaasti.

Tavallaan minulla on ollut kokonaisuudessaan parempi olo viimepäivinä. Paino laskee hitaasti, mikä todella ahdistaa, mutta samalla nyt kun olen syönyt säännöllisesti ja melkolailla vain terveellistä/normaalia ruokaa, on ruuansulatus toiminut eikä ole tullut mätettyä. Viimeksi söin epäterveellistä jokin aika sitten humalassa, mutta muuten napostelut on jääneet vähälle. Tuntuu, että ehkä pystyn vihdoinkin syömään kunnolla ilman ahmimista. En tiedä olenko oikeassa, mutta toivon niin.

Liikunta on jonkin verran auttanut, ja nimenomaan maltillinen liikunta. Perfektionistina ja ahdistuneisuuteen taipuvana isot tavoitteet pelottavat. Jos mun tavoite on kymmenen minuuttia kuntopyörällä, todennäköisesti poljen vähintään sen tai enemmän. Jos tavoite on kaks tunnin lenkkiä, jooga ja barretunti, tunnen itseni epäonnistuneeksi vaikka saisin noista tehtyä puolet. Epäonnistumiset ruokkivat välttelyä. Onnistumiset eivät, vaikkei aina onnistumisistakaan tule hyvä olo jos en ole saavuttanut mielestäni paljoa. Ei niistä silti yleensä tule huonompikaan olo.

Toivon siitä huolimatta että sitten kun matkustelut on matkusteltu ja poikaystävä palannut kotiin mä pääsen paastolle, joka menis ilman mättöjä tällä kertaa. Tai että syön parisataa kaloria päivässä tai liikun hurjasti ja laihdun monta kiloa viikossa kesälomaan saakka. Sitten lisää.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Lautanen tyhjäksi

84.3.
En tiedä miltä tämä päivä tuntuu. Eilen ryypättiin, paino nousi monta kiloa. En ole oksentanut vaikka söin vähän irtokarkkeja ja jotain kolme tortillasipsiä. Ollaan syöty normaalia äitin laittamaa normaalia perusruokaa, kanakastiketta ja riisiä ja siihen puoli lautasellista kreikkalaista salaattia. Otin vahingossa ruokaa ihan hullun määrän mutta sitten jossain vaiheessa tajusin että hei, tätähän on ihan liikaa. En syönyt sitä väen vängällä, vaan jätin lautaselle ja olin ylpeä itsestäni.

Ahdistaa kun kouluhommia on jäljellä ihan saatanasti. Sekin ahdistaa kun poikaystävä ei haluais lähteä kävelemään mun kanssa ja mulle ois tärkeetä 1. liikkua 2. kävellä läpi paikat joissa oon penskana touhunnut 3. tehdä videoblogia.

Huomenna mennään kaupunkiin. En oo huolissani siitä. En muutenkaan ruukaa kahviloissa tilailla mitä sattuu ja tuskinpa meillä on rahaa mennä ulos syömäänkään. Ryyppäämiseenkään ei ole rahaa. Jee.

torstai 23. huhtikuuta 2015

Lomalla ja nukkumassa

81,6
Tänään poljin puoli tuntia kuntopyörällä. Yksitoista kilometriä. Kello on vartin yli kaksitoista ja poikaystävä nukkuu vielä, vaikka käytiin kymmenen maissa aamupalalla ja laitettiin vaatteetkin päällä. Pohjoisessa Suomessa on tylsää, minä haluaisin kävelylle ja tuo nukkuu. Eilen ajeltiin keskelle ei mitään kuuntelemaan venäläisiä piraattiradiokanavia, vaikkemme kumpikaan puhu venäjää. Olen ajanut paljon autolla, eilen vähän matkaa väärään suuntaakin. Sitä se vasemmanpuoleinen liikenne teettää.

Syömiset on olleet suurimmaksi osaksi ahmimattomia, vaikkakin epäterveellisiä. Alkuviikosta iltapaino oli 83. Käytiin isällä, syötiin normaalisti. Käytiin matkalla ABC:llä ja mä söin lehtipihvin ranskalaisilla, enkä ottanut edes salaattia. Syötiin sipsejä, dippiä. Oksensin. Eilen ahmin aakkoskarkkeja ja päädyin heittämään loput niistä menemään, siis ihan konkreettisesti yksi kerrallaan ulos pihalle lumikinokseen, huutaen "I'm eating them, I'm eating them!" Poikaystävä nauroi vieressä. Me ei kumpikaan tykätty niistä karkeista, vaikka mä olin just viettänyt viimeisen vartin niitä ahmien. Mentiin sisälle ja oksensin kunnes tuli pannukakun palasia. Niitäkin oli aiemmin päivällä syöty.

Tänään on mennyt hyvin. Söin yhden munkin ja lasin simaa, laskin kaloreita. Latasin fitbitin ja se on taas ranteessa. Ostan jossain vaiheessa ne juoksukengät, sain mummulta rahaakin. Uuteen laskuun. Jos mun rangaistus ahmimisesta on oksentaminen niin se tarkoittaa että on pakko lopettaa. Mä en oksenna. Mun hampaat on nyt jo tarpeeksi paskat ilman lervaamistakin ja kaikki pöhötykset ja rytmihäiriöt on vaan liian kova hinta tästä perseilystä. Nyt vaan laihdutan. Syön niin kuin ihmiset ja liikun. Kyllä se joskus vielä alkaa tuntua hyvältä.

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Hukassa

Kaksi asiaa.

1. Ollaan lomalla reissussa.
2. Mun puhelin meni hukkaan/varastettiin.

Palaan asiaan kun asiat on enempi järjestyksessä, ihan kohta kuitenkin. <3

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Opiskeluja


Ahmimatta tällä viikolla 4/6 päivää. 81,9 kg.
Oon yrittänyt lukea. Se on onnistunut vaihtelevalla menestyksellä ja olen ihan ylpeä itsestäni. En ole ahminut kahteen päivään, enkä aio ahmia tänäänkään. Tavoitteena olisi saada paino taas kasinolliin huomiseksi. Olen tänään syönyt smoothien ja 44 kalorin kuppikeiton, joka muistutti kanaliemikuutiota ja paria nuudelin palaa. Juon parhaillani laksateetä, jota aion ryypiskellä sen pari kuppia, josko vaikka ruumis tyhjentyisi tässä päivän aikana. Aamulla tein jonkun Popsugarin keskivartalotreenin, joka oli yllättävän hikinen. Hyvä juttu. Illalla ehkä jooga, mutten lupaa itselleni mitään, jos en saakaan sitä toteutettua.

Oon nukkunut viimepäivinä ihan hyvin, mikä on ihme. Se tuntuu hyvältä ja motivoi. On mukavaa herätä aamulla, suorittaa joku liikunta pois alta, syödä aamupala ja käydä suihkussa ennen päivää. Sitten jatkaa omia hommiaan, saada jotain aikaa. Bloggaaminen motivoi yhä. Seuraavia aiheita oon miettinyt, en kyllä vielä tiedä missä vaiheessa annan itselleni luvan kirjoittaa niitä.

Jos illalla on hyvä ilma, voisin käydä vaikka kävelylenkillä. Nyt paistaa aurinko. Vähän tyhjä fiilis mutta ei kai pahaltakaan tunnu. Kiitti vielä tsempeistä viimepostaukseen ja muutenkin mua tsempanneille, olipa se sitten täällä blogin puolella tai toisaalla. Viettäkää kaikki mukava loppuviikonloppu! ♥

torstai 9. huhtikuuta 2015

Huono päivä

Ahmimatta tällä viikolla 3/4 päivää. 82,6 kg.

Oon nyt maksanut vesilaskun ja vähän sähköä. En ole maksanut velkoja. Olen vienyt tietokoneen huoltoon. Olen äänestänyt. Huomenna on mentoritapaaminen. En ole tehnyt koulujuttuja ollenkaan.

Maanantaina olisi lääkäri. En tiedä määrääkö ne lääkkeitä vai ei. Jos ne ei määrää, en tiedä mitä teen itseni kanssa koska oon odottanut tosi pitkään ja tarvitsen ne.

Ahdistaa, väsyttää ja vituttaa kaikki. Lisäksi oon ehkä missannut bloggaustilaisuuden ja en ehkä pääsekään kontribuuttaan yhteen nettisivuun. Ihan siks etten ollut lukenut työsähköpostia. Vittu. Kaikki on paskaa.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Blogeja

Ahmimatta tällä viikolla 1/1 päivää. 81,5 kg.
 Päätin eilen aloittaa lifestyle/personalbloggaamisen uudelleen, tehtyäni professionaaliblogin sijaan arvostelublogin/portfoliosivun omalle domainille. En jaa mitään osoitteita täällä julkisesti mutta mun yhteystiedot löytyy helposti foorumeilta joilla pyörin, WhatsApp-keskusteluissa tai vaikka sähköpostilla (glittersparklehamlet-gmail) jos kiinnostaa mun ei-anonyymit ahdistus-, kissa-, lgbtq+- ja joogahöpinät, arvostelut ja haastattelut.

Tänään oon käynyt juoksemas. Päätin asentaa uudelleen RunKeeperin ja aloittaa juoksuohjelman, kahdeksan viikkoa olisi lenkkejä joka toinen päivä. Lisäksi meinaan toki tehdä joogat ja venyttelyt ja ehkä jotain barre- ja tanssijuttuja. En tosiaan malta odottaa että saan rahaa sen verran et pääsen kokeileen sitä tanssistudioo. Oon hirveän innoissani siitä! Ja ajatus bloggaamisesta inspaa kans ihan hirveästi, pääsen siis seuraamaan elämäntaparemontin vaikutuksia ja loggaamaan niitä ja samalla ilmaisemaan itseäni kirjallisesti ja visuaalisesti! Mielijuttujani.

Aloitin taas EU-esseen kirjoittamisen. Se on todella kesken enkä ole oikeastaan vielä kirjoittamassa sitä, mutta ainakin mulla on nyt lähteitä ja oon aloittanut uudlleen sen kanssa työskentelyn. Mun pitää saada se sekä toinen essee valmiiksi ennen meidän reissua.

Huomenna olis suunnitelmissa ostaa matkalaukku, maksaa vesilasku ja velat poikaystävälle. Se on ruokkinut mut nyt viikon kun mulla on ollut hetken tili miinuksella. Se myös hankki meille ne teatteriliput! Aion kyllä maksaa ne... Tulin siitä ehkä vähän surulliseks kun aattelin et ne ois ollu mun synttärilahja mut sit ahdistuksissani kysyin isältä kahtakymppiä synttäreiksi jotta voisin maksaa oman lippuni sillä. Oon siis onnellinen ja kiitollinen et ylipäätään pääsen näkemään sen näytelmän mut en olettanut et siitäkin tulee mulle viidenkympin kulut, eikä se tilin näyttäessä -£36 hirveästi mieltä lämmitä.

Huokaus. En oikein tiedä edes mikä olo mulla on. Ostettiin suklaata ja jotain keksejä, söin rivin suklaata ja yhden keksin. Söin jonkin verran ranskalaisia ruualla, juuston kera. Oon juonut lähinnä kahvia ja sokeritonta energiajuomaa ja vettä. Aamiaiseksi oli fetasalaatti. En oo enää laskenut kaloreita ollenkaan, mua jotenkin väsyttää se laskeminen ja jatkuva numeroiden pyörittely, siihen menee hirveästi aikaa ja vaivaa. Ennemmin stressaan ruokamääristä ja siitä mitä suuhuni laitan kuin numeroista.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Teatteri

Ahmimatta tällä viikolla 7/7 päivää. ? kg. En laske kaloreita. En ole syönyt.
 Itkettää. Halusin kovasti nähdä yhden näytelmän joka on aiheeltaan mulle tosi kiinnostava ja siinä on lempinäyttelijäkin, jonka teatterityötä oon kovasti kaivannut. Mulla ei ollut yhtään rahaa kun liput tuli myyntiin ja nyt en sitten saa niitä. Minulla ei ole vieläkään rahaa. Yksi näytöksistä olisi ollut syksyllä syntympäivänäni ja mietin jo miten vietän synttäreitäni menemällä katsomaan sen.

Tulin jo aiemmin kauhean surulliseksi kun älysin etten pääset katsomaan Bakkhaita. Sanoin poikaystävällekin ja se lupasi että ostetaan heti liput kun se tulee perjantaina että saatais ne liput ja voitais yhdessä mennä. Yli viikko on kulunut ja mä oon sanonut sille niistä lipuista pari kertaa joten en mä voi sille enää mitään sanoa. Jos mulla ei ois jo tili miinuksella yli kolmeakymppiä, mä tilaisin itse itselleni sen lipun vaikka sitten päivältä jolle joudun ottamaan yliopistosta vapaata ja sellaisen paikan jossa on kaide edessä niin ettei koko lavaa näe. Mutta tänään just huomasin että mulla oli mennyt tili katteen yli ja sen takia joudun maksamaan vielä yli 30 puntaa enemmän kuin mitä mun overdraft on. Toisella tilillä on noin viisi euroa.

Ei haluta syödä. Haluttaa juosta, mutten jaksa. Oon ollut viimeaikoina tosi väsynyt. Poikaystävä on ollut täällä niin en ole oikein voinut bloggailla. Mun synttärit on syksyllä mutta nyt jo tiedän että niistä tulee kamalat. Kaikki vaan surettaa.