Homo ja epäonnistunut

Kirjoitin aamulla runoja. En ole kirjoittanut suomeksi sitten lukioaikojen, mutta ihan hyvinhän tuo näytti sujuvan.


lapsuuden kesät
kun me oltiin pienii
kodit oli aitoissa
joen kivet seikkailurata
ja lehmät laitumella villipetoja

kun me oltiin pienii
sä olit aina laiha

kun me oltiin pienii
mä muistan että mä häpesin
mut mä en osannut aatella vielä
et mäkin oisin se joka muuttuu


saastainen jumala
on sun vika ettei kukaan
katso meihin päinkään

älä istu liian kauas taakse
äläkä laita sitä paitaa
sä et haluu syödä mitä
sun äiti tekee - sehän on lihava

sä kuitenkin valehtelet vaan
kun mä tsemppaan, mä
hiihdän ja luistelen,
ja saan kokeista kymppejä

joka päivä kaikki vaan
nauraa
ja tää kaikki on sun vika
ja oikeesti sä tiedät sen

ja mä oon jeesus
mä tiedän mitä sä ajattelet


kävelevät kalmot
ollaanko me edes elossa
kun ei meidän ihon läpi mene verta

katseet lasittuneina
laahustellaan
luut kolisten

ja se olis kaunis ääni
mutta eihän kuollut kuule mitään


homo ja epäonnistunut
mä meen metrol melkein joka päivä
ja melkein joka päivä mua tulee vastaan
valkoisia rystysiä ja teräviä nilkkoja
siistejä kenkiä hipsteripartoineen
joskus niil on designerlasit, joskus vintage
ja joillakin salkut on nahkaa, joillain cruelty free

aina kun mä meen metrol musta tuntuu
et kaikki tuijottaa
kun mä tursuan eteenpäin takki vinossa
mä en taaskaan ehtinyt kuivaamaan hiuksia
ja jos mä en meikkaa mun naama on punainen